etusivu
urokset
nartut
kasvatusinfo
kasvatit
blogi
copyright

Kasvatus infoa

Suloisia käyttökoiran alkuja

Kasvatamme rauhallisissa koti-oloissa pienimuotoisesti belgianpaimenkoiria. Kasvatuksessa meille on tärkeää, että kasvatimme ovat henkisesti ja fyysisesti terveitä. Kasvattieni odotan olevan rohkeita, älykkäitä, oppimisintoisia, rohkeita, aina-valmiina-toimintaan ja avoimia. Jotta saisimme tälläisiä pentuja, joissa yhdistyy upea luonne ja ulkonäkö, risteytämme tarkkaan valitusti ja harkiten näyttely- ja käyttölinjaisia belgejä. Toisinaan syntyy myös vain käyttö pentuja, ja toisinaan näyttö.

Vanhemmat valitaan tarkasti ja harkiten. Molempien tulee olla terveitä fyysisesti ja henkisesti. Vaatimuksia on ne, että molemmilla löytyy BH koe suoritettuna, sekä jokin käyttötunnus + esimerkiksi agility- tai flyballvalioisuus, sekä mieluusti vähintään EH näyttelyssä, mutta se ei ole pakollinen. Ja loputhan ovat vain plussaa. Vanhempien tulisi olla käyttö- tai sekalinjaa, joskus harvoin kun teetämme näyttöpentueen niin näyttelylinjaa silloin. Käytämme jalostuksessa harvinaissukuisia koiria, välttääksemme sisäsiitosta ja suvun yleistystä.

Yhteen pentueeseen syntyy 1-4 pentua, joista sukuun katsoen jää korkeintaan 2 jalostukseen. Pentueita syntyy harvoin, n. 1 pentue / vuosi on hyvä määrä, jos kysyntää on kuitenkin enemmän niin saattaa syntyä kaksi tai kolmekin pentuetta vuodessa. Käytämme nimeämisessä ihan seka järjestelmää, että osa pentueista on teema pentueita, osassa taas on jokin kirjain ollut inspiroimassa.

Sijoitus?
Annan pentuja sijoitukseen harvoin ja henkilöille jotka tunnen ja luotan heihin. Sijoituspentu tarkoittaa siis sitä, että pentu on minun tai meidän yhteisessä omistuksessa. Sijoituskoti kisaa sitä ja kun pennulla on riittävästi tuloksia, sillä teetetään pennut Liirun Laarun-nimen alle. Joskus on myös kahden pentueen sopimuksia. Koira on siihen asti minun/meidän nimissä kunnes kaikki sovitut pentueet on syntyneet, tämän jälkeen koira sirtyy sinun nimiisi. Sijoituskodin tulisi kisata koira BH-kokeen läpi, käyttöpainotteisilla vFIN KVA ja näyttelypainotteisilla jonkin maan muotovalio, odotettavissa olisi myös jonkin lajin valio, joten näihin nähden mieti tarkkaan, oletko valmis ottamaan sijoituskoiraa meiltä.