☆☆☆ welcome to our grazyland! ☆☆☆

and they says have you seen my childhood, really, have you seen it?

Vinttikoirat muistuttavat etäisesti koiria, mutta niillä on älyttömän pitkät koivet jotenka vinttikoiran omistaja joutuu sahaamaan kattoon reikiä, jotta vinttikoira pystyy seisomaan. Ne on nopeita ja vilkkaita, joten niitä ei kannata päästää irti. Niillä on korvat rytyssä, joten ne eivät myöskään kuule kun huudat: "Tassuu, Tassu-kulta, tule tänne" tuodessasi koiran leikkimään moottoritielle. Noo.. vitsi vitsi. Vinttikoirat saattavat olla hentoisia ja korkeita, mutta eivät 5 metrisiä. Vinttikoirat ovat sulavalinjaisia ja energisiä pakkauksia.

Olet siis sattunut eksymään, siis kirjaimellisesti eksymään etäiseen korpeen missä sijaitse pikkuruinen kennel nimeltä Mordon Girdle, joka sijoittaa kaiken jaksamisensa ja energiansa näihin sekopäisiin otuksiin. Mordon Girdle on pääasiassa venäjänvinttikoira eli borzoi kennel, mutta meiltää löytyy myös muita vinttieläimiä joukosta.

Mordon Girdle kennelinä, siittolana, mikälie onkaan niin aika hiljainen. Tuhoisia pikkuriiviöitä meillä syntyy harvoin tarkkaan valituista vanhemmista. Mordon Girdlehän on vain pieni paikka johon Pöpö, kennelin the Boss sijoitti vinttikoira rakkautensa ja antoi lapinkoirien vallata entisen vinttikoira kennelin Joikhasin. Tästä syystä MG'llä ei ole erillistä kasvatus-osiota, vaan kirjoittelen myyntiehdot yms sitten joskus jos pentuja syntyy. Voi myös käydä muista kenneleistäni kurkkimassa kasvatuksesta.

Korkein terveisin Juinttu (ent. Pöpö), Akku, Dima, Ilkku, Luna, Niio, Nuf, Otto, Soona, Susie ja Vujo



PÄIVITYKSET
SUOSITTELEMME
Niio sai lisenssin juoksuista, sekä omissa kisoissamme KV-ajan ja maasto sertin kuten Dimakin sai. Dima sai myöskin ensimmäisen serttinsä. Meille muutti myös ensimmäinen virtuaalinen unkarinvinttikoira neiti Padlásed Szuz eli Nuf! Yläkerran
Silencieux
Picardan
Filyra
Sawquen
Miplian
Ghowr
Tawaret


Vinttieläimet

Vinttieläimiä kennelissä asustelee tällä hetkellä yksitoista. Rotuja on ajan myötä kerääntynyt useampi, tällä hetkellä meillä on seitsemää erirotua olevia koiria.

afgaaninvinttikoira - Speechless Little Susie "Susie"
azawakh - DeWolf Akili Aluna "Luna"
englanninvinttikoira - Sixx Anatomy of Zombie "Zombi"
englanninvinttikoira - Yläkerran Ainoa Apuri "Niio"
italianvinttikoira - Yläkerran Suon Kulkija "Ilkku"
saluki - Sawquen Quantum of Solace "Soona"
unkarinvinttikoira - Padlásed Szuz "Nuf"
venäjänvinttikoira - Mordon Girdle's ABC "Akku"
venäjänvinttikoira - Breathtaking Dima Dynamite "Dima"
venäjänvinttikoira - Mordon Girdle's Black or White "Otto"
venäjänvinttikoira - Bengali's Life is Life, so? "Vujo"


kasvatus

Mordon Girdle'sissä kasvatuksen alla on kaikenlaiset vinttikoirat, enimmäkseen kyllä venäjänvinttikoirat, jotka olivat jo aikoinaan Joikhasissakin kasvatusrotuni. Kasvattimme ovat sekalinjaisia näyttely- ja käyttökoirien jälkeläisiä.

Vanhemmat valitaan tarkasti harkiten ja hyvin kisatuista koirista. Vanhemmilla tulisi olla ainakin; vähintään EH näyttelyssä, lisenssi koejuoksuista ja tuloksia muistakin lajeista, esimerkiksi tokossa 2-palkintoja.

Pentujen määrän pentueessa pidän pienenä, jotta mahdollisesti jokaisella pennulla voisi teettää pienen pentueen, useimmiten pentue koko on maksimissaan 3, josta ainakin 1 jää minulle tai/ja menee sijoitukseen toiseen kotiin. Sijoituskoti kisaa koiraa, tämän jälkeen sille syntyy sovittu määrä pentuja Mordon Girdle's nimen alle, ja tämän jälkeen pentu siirtyy sijoituskodin omistukseen kokonaan.
Pennun omistajalta en edellytä superaktiivista kisausta, mutta kisausta kuitenkin. Jokaisella kasvatillani toivoisin kisattavan näyttelyissä ja vinttikoirajuoksuissa ainakin.

Syntyneet pentueet

1. pentue Joikhas nimen alle
A-pentue
B-pentue

Kasvattajan ja kasvattien menestystä

1/3 on läpäissyt BH-kokeen 0 x jonkun maan muotovalio 0 x ROP-kasvattaja
0/3 saanut juoksulisenssin 0 x kansainvälinen muotovalio 0 x BIS1-kasvattaja
0/3 agilityvalio 0 x SERT (yht.) 0 x BIS2-kasvattaja
0/3 juoksuvalio 1 x CACIB (yht.) 0 x BIS3-kasvattaja
0/3 tokovalio 0 x BIS-sijoitus 0 x BIS4-kasvattaja


äksöniä

Tottakai pitää järkätä jotain puuhaa näille viehättäville antennikorville (vai miksi näitä nyt sanoisikaan) joten täältä löytää menovinkkiä kisoihin.

vuosi 2009
02/09/2009
VIP 01/09/2009
VVUL koejuoksu kategoriat 2-7 Pöpö tulokset
25-27/09/2009
VIP 24-26/09/2009
useita useita useita pääasiassa Pöpö & Tuulia kutsut
03/10/2009
VIP 02/10/2009
VVUL koejuoksu #4 Pöpö tulokset
03/10/2009
VIP 02/10/2009
VVUL ratajuoksu greyhound & venäjänvinttikoira Pöpö tulokset
03/10/2009
VIP 02/10/2009
VVUL maastojuoksu greyhound & venäjänvinttikoira Pöpö tulokset
16-20/10/2009
VIP 15-19/10/2009
vTL toko kaikki Pöpö kutsu/tulokset
00/00/0000
VIP 00/00/0000
alainen laji luokat tuomari kutsu/tulokset


muuta

Kuvaluvat
Kiitos kaikille jotka ovat myöntäneet meille kuvaluvat!!
Ettehän kysele samoista paikoista lupia ettei tulisi hylkäyksiä.

Dubnjak
Anna-Su
Yegorov
Ekavintin




WEBDESIGN © AINO VAKKILAINEN 2010 | BACKGROUND PICTURE BY MYRIORAMA (FLICKR.COM)