Johtopäätöksiä

Kissa herättää monia tunteita. Se on kesyyntymisestään alkaen ollut sekä kunnioitettu että vihattu eläin. Vielä nykyäänkin osa ihmisistä ihailee kissoja, mutta osa ei voi niitä sietää. Moni pitää enemmän koirista, jotka ovat kissoja palvelualttiimpia seuralaisia, mutta suunnilleen yhtä moni on myös ihastunut kissan itsenäisyyteen ja tietynlaiseen itsepäisyyteen – kissa tottelee vain, jos se itse haluaa. Maatiaiskissoja pidetään valitettavan usein arvottomina. Niiden terveydestä ja hyvinvoinnista ei välttämättä huolehdita lainkaan niin hyvin kuin kalliiden rotukissojen. Niitä saatetaan myös surutta hylätä, ellei niitä halutakaan syystä tai toisesta pitää.

Kissa on ollut tärkeä hyötyeläin

Kissoja on jopa palvottu muinaisessa Egyptissä. Niitä muumioitiin ja on jopa epäilty, että osa kissanomistajista toivoi saavansa lemmikkikissansa mukaansa tuonpuoleiseen. Kissoista oli runsaasti hyötyä menneinä aikoina ja niitä voikin pitää erinomaisina hyötyeläiminä. Ne pitivät sekä hiiret että käärmeet kurissa, mikä auttoi kissaperheitä pysymään muita terveempinä. Samalla näissä perheissä oli usein myös muita perheitä enemmän ruokaa sekä vähemmän käärmeenpuremia – kissat kun hävittivät viljavarastoilla mielellään vierailevat hiiret sekä pärjäsivät myös tappelussa käärmeitä vastaan. Suurikokoiselle rotalle kissa sen sijaan ei pärjää, vaikkakin se pystyy kyllä surmaamaan rotanpoikasia. Kun musta surma niitti ihmisiä kuin viikate viljaa pellolla, kissojen suosio lisääntyi siitäkin huolimatta, etteivät kissat ole kovin tehokkaita pitämään mustaa surmaa levittäneitä rottia kurissa.
On aika kiehtovaa ajatella, kuinka ensimmäinen lemmikkikissa on kesytetty. Onko se tullut lähelle ihmisasutusta juurikin viljavarastojen houkuttelemien hiirten perässä? Kenties ihminen on tällöin huomannut, kuinka näppärä hiirenmetsästäjä kissa on ja tajunnut, kuinka paljon kissoista voisikaan olla hyötyä. Kissan kesyyntyminen oli hidas prosessi. Ensin ne alkoivat sietää ihmistä siten, etteivät ne juosseet saman tien pakoon ihmisen nähtyään. Kesti kauan ennen kuin kissat olivat siinä määrin kesyjä kuin ne ovat nykyisin.
Pikkuhiljaa kissoja alettiin pitää myös puhtaasti lemmikkieläiminä ja niistä alettiin jalostaa erilaisia rotuja. Esimerkiksi siamilainen on ikivanha rotu. Kissat levisivät nopeasti esimerkiksi viikinkien mukana. Ne olivat tärkeä osa myös laivojen arkea ja monessa maassa oli ihan lailla säädetty, että laivoissa tulee olla mukana kissoja. Kissojen hyvistä ominaisuuksista oli siis hyötyä myös merellä!

Löytöeläintalot kissojen asialla

Löytöeläintalot tekevät paljon työtä kissojen vuoksi. Valitettavan usein juurikin maatiaiskissoja jätetään heitteille. Puhutaan jopa kesäkissailmiöstä, jossa suloinen kissanpentu otetaan perheen iloksi kesäksi ja hylätään julmasti luontoon syksyllä. Usein maatiaiskissojen annetaan myös lisääntyä hillittömästi, mikä johtaa siihen, ettei kaikille kissanpennuille tahdo löytyä hyvää kotia. Löytöeläintalot huolehtivat kodittomista kissoista ja kissan ottaminen tällaisesta eläinsuojasta onkin hyvä vaihtoehto halutessasi kissan lemmikiksi!

Jos pidät kissoista, voit myös auttaa löytöeläintalojen työtä. Keinoja on monia. Voit vaikkapa lahjoittaa hyväkuntoisia tavaroitasi myytäviksi löytöeläintalon kirpputorilla tai voit myydä tavarasi tavallisella kirpputorilla ja lahjoittaa tuoton löytöeläintalolle. Löytöeläintaloilla on monesti myös käyttöä vanhoille peitoille ja muille tekstiileille, joita voidaan käyttää esimerkiksi eläinten alustoina. Voit myös lahjoittaa aikaasi auttamalla löytöeläintalon arjessa. Jos olet hyvä valokuvaaja, voit ottaa kuvia löytöeläintalon kissoista ja auttaa näin niitä löytämään uuden kodin. Samalla voit auttaa tuomaan löytöeläintalon toimintaa suuren yleisön tietoisuuteen sekä nostamaan maatiaiskissojen arvostusta. Voit myös kenties koota kuvistasi kalentereita tai muita tuotteita, joita voi myydä eläinsuojelutyön hyväksi. Muista sosiaalisten medioiden vaikuttamiskanavat harkitessasi tällaista toimintaa! Mikäpä olisikaan parempi tapa vaikuttaa asenteisiin kuin suloiset kuvat kissoista lempipuuhissaan? Kun pysähdyt hetkeksi seuraamaan kissojen toimintoja, huomaat pian, että niillä on melkoisia ilmeitä ja että ne ovat poseerauksen taitureita. Pidä kamera valmiina, koska kissat saattavat yllättää sinut uusilla erinomaisilla kuvausaiheilla juuri silloin, kun sitä vähiten osaat odottaa!